Seglinge tänään – me saarelaiset

Hirvi puutarhassa

Meidät seglingeläiset voisi esitellä yksitellen tässä vaikka kuvan kera, meitä ympärivuotisia asukkaita kun on saarella vain noin 25. Mutta jääköön se odottamaan sitä että tulet tutustumaan saareemme! Meidät löydät kaupalta, satamasta, uimarannalta, pallokentältä ja kylältä. Tulethan tervehtimään ja kysymään kuulumisia. Pääset sillä lailla oppimaan lisää saaresta ja sen elämästä. Meistä 4 on lapsia, noin 10 työikäisiä ja 10 eläkeläisiä. Lapset kulkevat koulutaksilla Kumlingeen, jossa muutamat käyvät myös töissä, ja muutama työikäinen saa elantonsa merenkulun parissa, kotilossi mukaanlukien.

Seglingen lossi

Vapaa-ajalla harrastamme metsästystä ja kalastusta, poimimme sieniä ja marjoja, ulkoilemme vuodenaikojen tarjoamien mahdollisuuksien mukaan kävellen, lenkkeillen, luistellen ja hiihtäen. Ja tietysti kyläilemme toistemme luona. Seuratoiminta ja kunnan luottamustoimet täyttävät osan vapaa-ajastamme. Seglingessä on sekä hirven- että kauriinmetsästysporukat, kylätoimikunta ja saaren vedet omistava vesiosuuskunta. Kumlingessa osallistumme yhdistysten toimintaan ja monella meistä on myös paikka kunnanvaltuustossa tai –hallituksessa sekä erilaisissa lautakunnissa ja työryhmissä.

  • båthus_finnhälla.jpg
  • gammal_utdikning.jpg